Käsityön lukiodiplomi projektina

Käsityön lukidiplomi on opettanut paljon minua. Sen lisäksi, että on oppinut uusia tekniikoita ja käsittelemään ompelukonetta, on aiheeni opettanut minulle paljon moelkyyligastronomiasta. Prosessi on ollut tärkeä käsityötaitojen kehittymisen kannalta. Olen ymmärtänyt, että pitää vain uskaltaa toteuttaa visio, vaikka ongelmia saattaa jatkossa tulla. Kaikkea ei pidä suunnitella etukäteen, asiat selviävät matkalla. Ensimmäistä kertaa olen myös pohtinut työn onnistumista ja kuvannut sitä oikein kunnolla. Nämä ovat saaneet minut pitämään työstä enemmän ja ymmärtämään, että kyllä sitä jotain osaa tehdä.

Projektin eteneminen oli aluksia hankalaa. Aiheekseni valitsen heti aluksi Pienestä suurta, joka kuulosti erittäin mielenkiintoiselta. Halusin työni pohjautuvan johonkin vähän erilaisempaan, kuten ruokaan. Lopulta sen hetkinen innostuminen molekyyligastronomiaan sai minut haluamaan tehdä jotakin siihen liittyvää. Molekyyligastromiassa on kyse hienoista rakenteista ja olomuodoista, jotka eivät ole tavallisia ruoanlaitossa. Huivissani näkyy vadelmakaviaarin rakenne, mehu muutettuna hyytelöpalloiksi.
Aikatauluttaminen ei onnistunut, sillä enhän ollut aluksi aivan varma tekemisistäni. Suunnitelman muutokset melko myöhässä vaiheessa verotti aikaa. Huovuttamisen materiaaliongelma ja se, että sitä pitäisi tehdä paljon kerrallaan, sai minut vaihtamaan tekniikkaa. Sekatekniikka ilmeni lopulta mukavaksi hommaksi, jota voi tehdä pikkuhiljaa. Tekniikka on muutenkin minunlaiseni tekniikka, työskentein materiaalikasan keskellä. Lopulta kun vain pääsi aloittamaan, homma alkoi toimimaan. Myös portfolion ulkomuoto ei ollut enää ongelma kun päätin kirjoittaa blogia. Vaikkakin blogin kirjoittaminen ei oikein onnistunut kulkemaan työn vierellä samanaikaisesti.

Olen erittäin tyytyväinen lopputulokseen. Huivin valmistaminen oli mukavaa ja opettavaista. Taustatyö oli hauskaa ja antoi aina voimaa tehdä itse käsityötä, vaikka välillä ei olisi jaksanut. Kun huivia teki yksi alue kerrallaan, ei nähnyt sitä silmissään vielä valmiina. Lopputuloksen näkeminen pestynä ja kuivuneena oli hieno hetki. Ne tuntimäärät, jota työhön oli käyttänyt, muuttuivat hetkessä hienoksi asusteeksi. Yllätyin toden teolla siitä miten upean värinen huivista tuli. Huivi on myös juuri mukavan kokoinen sekä arkisen juhlava. Mielestäni huivissa näkyy hyvin molekyyligastronomiaideani, ainakin itse kokeilut tehneenä ja nähneenä. Huivista tuli todella Molecular accessory. Ehkä teen vielä jotain molekyyligastronomiakokeiluja ja hyödynnän niitä käsitöissä. Molecular accessories saa lisää perheenjäseniä.

Huivi asusteena

Huivi on hyvin yksinkertainen vaate, jota voi käyttää lähes milloin tahansa. Kun huivia alkaa valmistamaan, voi siitä tulla hyvin tavanomainen tai erittäin mielenkiintoinen. Itselleni huivi on tärkeä vaate. Takkeja en pidä lähes koskaan ilman huivia. En kuitenkaan omista monia huiveja, ostan niitä vain jos kohdalle sattuu joku silmää miellytävä ja edullinen. Muutaman omistamani huivin olen valmistanut itse neulomalla tai virkkaamalla. Kankaiset tuubihuivit ovat helppoja, jotka saa nopeasti päälle eikä vaadi asettelua peilin edessä. Niiltä huiveilta vaadin kuitenkin värikkyyttä ja hauskaa kuviota. Huivien korket hinnat saavat minut tekemään huiveja itse. Silloin huiveista saa millaisia itse haluaa ja ne voi tehdä mistä tahansa materiaaleista.




Lukidiplomityöksi valitsin huivin aluksi yllä olevien syiden takia. Siihen voi käyttää tarjous- ja kierrätysmateriaaleja, sekä monia tekniikoita. Molekyyligastronomia idea oli myös helppo yhdistää huiviin. Lukiodiplomina huivi on hyvä, sillä se on käytännöllinen ja tulee varmasti käyttöön. Valmis työ ei jää nurkkiin pyörimään.





Valmiin huivin kävimme ystäväni kanssa kuvaamassa metsässä, jolloin tajusin kuinka monta tarkoitusta sillä onkaan. Hyttysiä oli metsässä paljon, joten sen lisäksi että kuvasimme sitä perinteisesti kaulassa, oli huivi myös pään suojana hyttysiltä. Näin partiolaisena voin sanoa, että huivi on erittäin käytännöllinen vaate. Yleisesti lämpimänä lisänä asuun, hyttyssuojana metsässä sekä ensiaputarvikkeena muun muassa kolmioliinana tai puristussiteenä nyrjähtäneelle nilkalle. Ensiaputarvikkeena huiviani ei onneksi tarvinnut käyttää pienellä kuvausretkellämme.

Huivin valmistus

Työn valmistaminen alkoi materiaalien valinnalla. Taivas oli vain rajana sekatekniikassa, joka sisälsi vapaata konekirjontaa, applikointia sekä konehuovutusta. Tärkeänä osana huivia oli siis pohjakangas, joka on luumunsävyistä kaunista sifonkia. Väri on upea ja siihen sopii monet eri sävyt kaveriksi. Luumun punertava hohto oli kuitenkin tärkeä seikka, sillä pohjautuuhan työni vadelmakaviaariin. Pohjakankaan lisäksi työssä oli monia muita kankaita, persikan sävyistä sifonkia, violetin ja punaisen sävyistä tylliä sekä lahjoituksena saatuja silkkipaloja. Käytin lisäksi tumman ja kirkkaan punaisen sävyistä villaa sekä punaisen sävyisiä lankoja. Vaikka kangaspalat sekä langat olivat erittäin tärkeä osa työtä, ei sitä olisi voinut tehdä ilman AKVAa tai kirjontakehystä.
AKVA on siis veteen liukenevaa kirjontakalvoa, hieman paksumpaa ja jäykempää kuin Solvy-kalvo. Tarkkaan en tiedä mitä ainetta AKVA on sillä tutkiessani asiaa löysin vain Solvy-kalvon materiaalina käytettävän polyvinyylikloridia. Materiaali on erittäin mielenkiintoinen, ja en siis tiedä miten polyvinyylikloridi eli PVC-muovivoi liueta veteen. Jos oletamme, että polyvinyylikloridi liukenee alkoholiin ja AKVA haisee hieman alkoholille liuetessaan niin AKVA:ssa saattaa olla polyvinyylikloridia sekä ainetta, joka veden kanssa reagoidessaan muodostaa alkoholia. Tässä tapauksessa AKVA:n liukenemisessa tapahtuu kaksi reaktiota, ensimmäisestä muodostuu alkoholia ja seuraavassa polyvinyylikloridi liukenee alkoholiin. Joku joka tietää asiasta lisää, voi kommentoida. Olisi kiva tietää onko ajatukseni lähellekään oikeata. Kysyin AKVA:n tiedoista tuotetta myyvältä yritykseltä, mutta pyynnöstäni huolimatta, en ole saanut tiedusteluuni vastausta.
Huivin valmistus tapahtui aina yksi kehä kerrallaan ja se oli hyvä keino jakaa tehtäviä työhön käytettävälle ajalle. Leikkasin kankaista ympyrän muotoisia paloja sekä kieputin lankaa kierroksille. Näin sain huiviin oikeanlaista "pallokuviota" kuvaamaan kaviaaria. Villaa käytin vain täyttämään tyhjiä kohtia sekä tuomaan pehmeyttä huiviin.
Yhden alueen valmistus tapahtui aina laittamalla ensiksi kalvo pohjakankaan alle sekä kehän toinen osa. Päälle aloin asettelemaan materiaaleja, kuin pitsaa olisi tehnyt. Lopuksi laitoin päälle toisen kalvon sekä kehän osan. Välillä käytin myös nuppineuloja pitämään osat kohdillaan kalvojen välissä, esimerkiksi, jos työssä joutui pitämään taukoa. AKVA-kalvoa en voinut kuitenkaa viimesimmissä alueissa laittamaan alapuolelle, sillä varaamani kalvo ei olisi muuten riittänyt. Ompelu onnistui kuitenki aivan hyvin ilman alimmaista kalvoa. Kun alue oli siis kiinnitetty kehällä, ompelin ompelukoneella päälle vapaata konekirjontaa. Ompelukoneen käsittely onnistui ihan hyvin, vaikkakin alussa oli ongelmia paininjalan kanssa. Lopuksi päädyimme opettajan kanssa olla käyttämättä paininjalkaa ollenkaan. Lankoina ompeluun käytin hohtavan punaista kirjontalankaa ylälankana ja saumurilankaa alalankana.

Kehyksen käyttöä kokeilin eripuolin, jotta tiedän kumpi on mukavampi. Lopulta päädyin käyttämään sitä oikein päin kuten kuuluukin. Sivussa olevassa kuvassa kehys on väärinpäin.

Kalvo liukeni siis veteen, joten aina välillä huuhtelin huivia, jotta sain näkyviin tuloksen. Kun kaikki kehysalueet oli tehty, niitä oli loppujen lopuksi yhteensä 11 kappaletta, jakautuneena huivin päihin. Työn viimeistelemiseksi, pesin huvin vielä kahdesti, jotta sain kaikki kalvotahrat pois. Myös liialliset langat oli leikattava pois.


Valmiista huivista tuli mielestäni upea. Huivin sävyt miellyttivät minua paljon, ja ne tulivat hyvin esiin vihreässä metsässä.

Kaunista kaviaaria

Toinen molekyyligastronomiakokeiluni onnistui. Valmistin uudelleen vadelmakaviaaria kunnollisilla ainesosilla, sekä lähes oikealla reseptillä. Käytin vadelmakaviariini vain yksikertaisesti vadelmamehua, joka toimi erinomaisesti ja maistui hyvälle. Nyt käytin myös Agar-agaria, joka on siis eräistä valtamerten punalevistä saatavaa polysakkaridiseosta. Agar-agaria käytetään hyytelöimisaineena ruoanlaitossa ja leivonnassa, sillä se on lisäksi eläinperäisen liivatteen korvaaja. Agar-agaria käytetään myös mikrobiologiassa sekä geelielektroforeesissa.

Vadelmakaviaarin valmistus aloitettiin laittamalla rypsiöljy pakkaseen, näin siitä saadaan jääkylmää ja pisarat hyytyvät onnistuneesti. Tämän jälken lämmitin mehua kahdessa kattilassa, jotta sain pastaväreillä niistä erisävyisiä. Pelkkä mehu itsessään olisi ollut aika laimean sävyistä. Mehuihin liotin Agar-agaria ja sekoitin sen kunnolla joukkoon. Kun seos oli valmis, otettiin sitä lääkeruiskuun ja tiputettiin sitä tippa kerrallaan jääkylmään öljyyn. Pisarat hyytyivät välittömästi ja putosivat hiljalleen lasin pohjalle. Kun kaviaaria teki pari ruiskullista kerrallaan, täytyi öljy laittaa välillä pakkaseen, jottei se lämpene. Sitä ennen öljy ja kaviaari kaadettin toiseen korkeaan lasiin siivilän läpi. Kaviaaripallot jäivät siivilään ja öljy saatiin pakkaseen. Kaviaarin pystyi huuhtelemaan aivan hyvin siivilässään, jotta öljy saatiin suurimmaksi osaksi pois. Huuhtelun jälkeen kaviaari oli valmista käytettäväksi. Kaviaaria valmistettiin niin kauan kunnes seos loppui, lopuksi vielä sekoitin kaksi eri sävyä keskenään, jotta sain vielä kolmannen sävyn kaviaariin.

 

Tässä on hieman videomateriaalia kokeilusta, jossa näkyy valmistus ja tulos. 

Tämä toinen molekyyligastronomiakokeiluni tapahtui äitienpäivänä, joten hyödynsin kaviaaria äitienpäiväleivoksiin. Ja vaikkakin kemiaan pohjautuvasta koristelukeinosta oli kyse, kaviaari oli erinomaisen makuista tähän tarkoitukseen. Opin myös paljon uutta kokeilua tehdessäni sekä sain aivan erilaista intoa työhön.

 

Vadelmakaviaari on siis lukiodiplomiaiheeni Pienestä suurta se pieni. Valmistan huivin, jonka kuvio ja tunnelma on kuin tämä vadelmakaviaari. Työssäni yhdistyy arkinen asuste sekä molekyyligastronomia. 

Aloittelijan molekyyligastronomiaa

Usein molekyyligastronomiaa tutkimalla löytää kaikenlaisia hauskoja reseptejä. Suosituimmat reseptit ovat melko varmasti erilaiset vaahdot ja kaviaarirakenteet. Päätin itse tehdä vadelmakaviaaria. Kunnollista sopivaa reseptiä en internetistä löytänyt, joten, kuten ruokaa laittaessani, sovellan monia reseptejä yhdeksi sopivaksi. Ensimmäisen kokeilun otin kuitenkin jo valmiiksi huumorilla, koska ainesosat ja määrät olivat hieman erilaisia kuin oikeissa resepteissä. Kokeilin siis vadelmakaviaaria, omista viime kesän vadelmista.

 Etsin myös kaupoista Agar-agaria (siitä lisää myöhemmin), mutta korkean hinnan vuoksi päädyin kokeilemaan Vegegeliä, kasvipohjaista liivatejauhetta. Vegegel sekoitettiin lämpimään, siivilöityyn vadelmakastikkeeseen, jolloin se liukenee ja jäähtyessään hyytyy. Tätä seosta lämpimänä, tiputetaan tippa kerrallaan ruiskulla jääkylmään kasviöljyyn, tässä tapauksessa rypsiöljyyn. Osuessaan pisarat hyytyvät ja niistä tulee pieniä palloja. Tai siis olisi pitänyt tulla. Minun tapauksessani kokeilu ei onnistunut. Pisarat kyllä hyytyivät aluksi, mutta olivat niin heikkoja, että lässähtivät lasin pohjalla. Vegegel teki myös seoksesta epämiellyttävän  makuisen, joka on hieman huonompi juttu. Ensimmäinen kerta ei onnistunut, mutta ei se mitään. Opin paljon uutta ja hauskaa oli, ensi kerralla tiedän miten toimin paremmin ja että käytän todellakin Agar-agaria!

Loppuun vielä Francis P. Chisholmin ensimmäinen laki epäonnesta ja turhautumisesta, joita luimme siis kemian työkurssin alussa.

"Jos jokin voi mennä vikaan, se myös menee"
Korollaari 1: "Jos jokin ei voi mennä vikaan, se menee sittenkin"

Muutoksia suunnitelmiin

Alkuperäinen suunnitelmani oli siis tehdä huivi huovuttamalla. Resurssit eivät kuitenkaan riittäneet siihen, sillä oikeanlaista luonnonkuituista huivia ei pohjalle löytynyt. Internetistä katsomani silkkihuivit maksoivat turhia tällaiseen työhön sekä toimitus olisi kestäny melko kauan. Kerkesin kuitenkin kokeilla huovutusta ilman välikangasta ja lopputulos oli melko hyvä. Huopatilkussa oli todella upeat värit, mutta muotoja siihen oli erittäin vaikea saada. Huopatilkusta tuli myös liian paksu käyttötarkoitusta ajatellen sekä siinä kesti lisäksi aivan liian kauan tehdessä. On hyvä aina pohtia resursseja ajoissa, jotta työn tekeminen ei lopulta mene itselleen liian hankalaksi tai kovatöiseksi. 

Kun suunnitelman muutokset oli päätetty, piti vain nopeasti alkaa miettimään uutta, korvaavaa tekniikkaa. Koulun tilkkulaatikoiden upeita silkkipaloja ihaillessa sain korviini ehdotuksen niiden käyttämisestä. Huovan käyttäminen kuitenkin vielä kiinnosti minua, joten täytyi löytää sellainen tekniikka, joka toteuttaa molemmat mielenkiinnot. Hetkellisen kirjojen selailun jälkeen päädyin sekatekniikkaan, joka sisältää vapaata konekirjontaa, applikointia sekä konehuovutusta. Tekniikka kuulostaa melko sekavalta, mutta se on loppujen lopuksi aika selkeää. Löysin siis koulun kankaista luumun sävyistä sifonkia, johon olin ihastunut jo vanhojentanssipukua suunniteltaessa. Sifonkia oli juuri sopivan kokoinen pala sekä lisäksi hieman testipaloja. Tälle kankaalle on tarkoitus kirjontakehys kerrallaan applikoida kangaspaloja sekä lisätä huopaa ja lankakiekuroita. Kankaan molemmille puolille laitetaan AKVA:a eli kalvoa, joka liukenee veteen. Näin eri osaset eivät tartu ompelukoneeseen. Lopuksi ommellaan vapaata konekirjontaa päälle sekä pestään kalvot pois. Yhden alueen tekeminen muistuttaa erittäin paljon pitsan tekemistä, joten kaikille ruoanlaittajaihmisille tekniikka on täydellinen!

Värien sekä materiaalien testailua pohjakankaalle.

Inspiraatiota Lapista

Kaikista parhaiten käsitöihin saan ideoita matkoilta, niin läheltä kuin kaukaakin. En matkustele ihan kauheasti, mutta silloin kun niin tapahtuu niin otan siitä kaiken ilon irti. Tällä kertaa olin Lapissa, kävin siellä ensimmäistä kertaa ja kokemus oli juuri sellainen kuin sen toivoinkin olevan. Vietin pääsiäiseni Kittilä-Levi alueella seurakuntaporukan kanssa.

Levin alppikylässä löysi itsensä aina matkamuistomyymälän vierestä. Pienistä puodeista löysi aina mitä mahtavampia kippoja, avaimenperiä ja hattuja, joista suurin osa oli tehty käsin Lapissa. Niiden lisäksi muita taidonnäytteitä oli esillä mm. kahviloissa ja hotellirakennuksissa. Kaikista hienoin löytöni oli erään rakennuksen aulassa, jossa sijaitsi modernit, hieman erilaiset sohvat. Sohvien istuinosa oli valkoista nahkaa ja selkänoja vanhaa kelopuuta. Tyylin viimeisteli aivan upean näköiset huovutetut kivityynyt. Tyynyt näyttivät niin aidoilta, että saivat minut kysymään "Miksi noilla sohvilla on kiviä?" Olin joskus nähnyt kivityynyistä kuvia, mutta niiden livenä näkeminen hämmästytti minua kunnolla. Tyynyt ovatkin erittäin hyvä kuvaus lukiodiplomin tavoitteestani. Haluan asusteeni näyttävän yhtä paljon molekyyligastronomiakokeilujen lopputulokselta kuin tyynyt näyttivät kiviltä.Tavoite on hankalasti tavoiteltavissa kun on kyse huovutuksesta, mutta parhaansa pitää yrittää.

 

 Matkamuistoina ensimmäiseltä, mutta ei viimeiseltä Lapin reissultani, sain esineiden lisäksi paljon ideoita ja uusia kavereita. Voin siis ihan kaikille suositella kauniin käsityökultuurin etsimistä vaikka hiihtoreissulla. Aina ei tarvitse lähteä edes etsimään, vaan pärjää ihan hyvin tutkailemalla tarkkaan kahviloiden ja hotellien seiniä. Lopuksi voin vain todeta, että lappalaisilla tuntuu olevan oikea käsillä tekemisen vimma.